Hae tästä blogista

perjantai 27. joulukuuta 2013

Jouluviikon edistystä talolla

Joulu tuli ja meni ja talolla hommat edistyy...

Tällä viikolla kun noita työpäiviä ei pahemmin ollut, oli edistys kuitenkin "silmiinpistävää".
Maanantaina iltana tontilla pyörähdettyämme huomattiin ovesta kurkaten, että lattialla luikerteli niinkuin lapset niitä kuvailivat "sinisiä lieroja".


Ja joulupyhien jälkeen perjantai-iltana kun ovesta kurkattiin sisään näkymä oli taasen hiukan erilainen, lierot olivat menneet piiloon.


Nyt sitten ei viikonlopun aikana sisälle olekaan mitään asiaa, kun valun kuivumista odotellaan. Sinänsä eipä siellä mitään tekemistä olisikaan ennenkuin tilat on meille luovutettu.
Eli kokonaisuutena homma alkaa näyttää jo lupaavalta luvatun luovutuspäivän suhteen, mikä kuitenkin kun tuota kalenteria katselee tulee kyllä aika pikaiseen.

Muitakin edistysaskeleitakin tuli tuossa viime viikon aikana otettua eli keittiön kodinkoneet tuli hankittua liesituuletinta lukuunottamatta, jonka hankintaa jarruttaa se että keittiösuunnitelmia ei ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon.
Jarruttaa tämä joulunaika hiukan tuota keittiön hankintaa, kun ei  sopivia tapaamisaikoja itsellle ja keittiötarjoajille saa natsaamaan. Ei auta muuta kun katsella sitä sitten vuoden alusta uudestaan.

No meneehän tuossa nyt kuitenkin jonkin aikaa ennenkuin sitä keittiötä tuonne tarvitsee asennella...

Ei kommentteja:

Eniten luetut