Hae tästä blogista

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Pienoista edistystä taas

Viikonloppu tuli, oli ja meni.

Kyllä menee viikonloput heittämällä rakennustyömaan kimpussa, miljoona hommaa olisi mitä pääsisi tekemään ja ennenkaikkea pitäisi tehdä.
Tuppaa vaan tuo aika olevan se ainoa, mitä ei ole riittävästi.

Launtaipäivä menikin käytännössä aamusta iltaan pohjamaalaillessa alakertaa ja pakkeloiden yläkertaa, joten pakkeloinnin puolesta aletaan olla onneksi jo voiton puolella. Saumanauhan laitto alkaa lievästi sanottuna hiukan jo tökkimään...

Alakerran osalta päästiin myös lauantai-illan päätteksi virittelemään tai lähinnä testailemaan ledi-valojen sijoittelua ja toteutustapaa ympäri kämppää.
Alla vimosen päälle hieno asennustapa olohuoneen osalta (ihan vaan testailua varten).
Lux-mittari jäi yllätys sinänsä kotiin, joten hajuakaan ei ole paljon noista 9 watin ledeistä nyt sitten lattiapinnassa valotehoa löytyy. Täytyy koittaa mittailla jossain välissä uudestaan.
Esite lupasi lähemmäs 800 lumenia mutta epäilen suuresti.



Sunnuntai uhrattiinkin sitten käytännössä pelkälle yläkerran hiomiselle ja paikkojen putsaukselle pölystä ja muusta "sonnasta", ennenkuin ruvetaan noiden valmiiden pintojen tekemistä edes harkitsemaan.

Alakertaan laitettiin testimielessä muutama kattopaneli olohuoneeseen ja keittiöön, joten ensi viikon illat töiden jälkeen meneekin sitten panelointi hommissa ja mahdollisesti miten aikaa riittää, yläkerran pohjamaalailussa.

Joten eipä tuota tekemisen puuttetta ole ensi viikollakaan :)











Ei kommentteja:

Eniten luetut