Hae tästä blogista

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Pihahommia

10.06.2014


Viimeinen reilu viikko on tontilla levitelty multaa ja muita pintamateriaaleja ees sun taas. Tontti ja talohan jätettiin tarkoituksella vieressä olevaa peltoa jonkin verran korkeammalle, jotta saadaan mahdolliset sulamis- ja muut vedet kätevästi "kaadettua" sinne, joten täyttöä tarvi tehdä jonkun verran. 


Suurin osa kylläkin tuosta täyttömaasta tuli ihan talon pohjan alta ja läheiseltä toiselta työmaalta, joten kustannukset jäivät aika inhimillisiksi.





Kuistin kohdalle tehtiin pengerrys pölleistä, nämä eivät ole kuitenkaan niitä vanhoja myrkkypylväitä,joiden käyttö asunalueilla ja kotitalouksissa on kiellettyäkin



Multaa tuli tontille useampiakin kuormia, uskomaton määrä sitä saatiin uppomaan tällekkin tontille vaikka ei tuo nyt niin iso olekaan. Ompahan sitten joskun nurmikkoa leikattavaksi ihan riittävästi.



Tässäpä tuo innovaatio näkyykin mikä noista pölleistä saatiin aikaan, tuohon sepeli osuudelle olisi tarkoitus laittaa laattaa tai sidekiveä sitten joskus. Laitetaan nyt tänä kesänä tuo nurmikko ensin kasvamaan ja talli pystyyn. Ehtiihän tuota pihaa sitten säätää jatkossa.



 

Ei kommentteja:

Eniten luetut