Hae tästä blogista

lauantai 28. syyskuuta 2013

Tontilla tapahtuu

Nyt kun rakennuslupahakemus on sisällä kaupungilla ja toivottavasti ensi viikolla myös käsittelyssä niin lupa tontin raivaukseenkin heltisi.

Ensimmäinen takaisku tulikin sitten heti kättelyssä kun vanha kunnon raivaussaha ei ankarista ponnisteluista huolimatta pihahtanutkaan, kun sitä tuossa eilen ruvettiin elvyttämään.
No keli kun näytti lauantain osalta vuodenaikaan nähden loistavalta ei yhden raivaussahan puuttuminen paljon maailmaa hetkauttanut, eikun muutama kirves mukaan ja kohti tonttia.

Päivä tulikin vietettyä mukavassa aurinkonpaisteessa hutkien ja päivän päätteeksi tontti alkoikin näyttää kaivinkonetta kaipaavalle, kun kaikki pajukot ja muut tontin vallanneet risukot oli kohdanneet tuomionsa.



Tuohon sitä sitten pitäisi ruveta rakentelemaan, kuvia olisi voinut tietysti ottaa vähän fiksummistakin kulmista, mutta tuohon risukasan kohdalle tulee liittymä tontille (kun kaupunki saa tietä rakennettua kolmisen metriä lisää mikä on jostain syystä unohtunut?).
Siitä vasemmalle sitten autotalli ja talo sitten tuonne hiukka kauemmas, tuon sähkötolpan suuntaan.


Expert expo messutkin olisi viikonloppuna olleet mutta ei yksinkertaisesti mahtuneet kalenteriin mitenkään, oisihan sitä voinnut käydä katsomassa millaisia kodinkonetarjouksia sieltä olisi saanut.
No tuntuu tuo vielä aika kaukaiselta kun näitä kuvia katselee :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samanlaisia tuntemuksia teillä, kun meilläkin "odotteluvaiheessa". Paljon työtä, mutta mitään näkyvää ei synny, pikaisen kärsimätön luonne.
Meillä on muuttovalmiin talon perustusten valu tällä viikolla ja talotoimitus viikolla 42. Mielenkiintoisia aikoja elämme :)

Valkopippuri kirjoitti...

Juu hitaasti edistyy, mutta edistyy onneksi kuitenkin :)

Valkopippuri kirjoitti...

Onkos teillä blogia tai jotain mistä pääsisi seuraamaan teidän edistystä kun näytätte menevän muutaman viikon meitä edellä? Ihan mielenkiinnon vuoksi :)

Eniten luetut